Raskaana lentämisestä
13.7.15
Ekaa kertaa raskaana ollessa tulee vastaan monta ekaa kertaa: ekat helteet, ekat potkut, ekat holittomat bileet ja nyt myös ekat lentomatkat raskaana.
Kesälomamme sattuivat osumaan sopivasti lentämiselle ihanteellisimpaan aikaan, eli keskiraskauteen (rv 14–28). Alkuraskauteen nyt liittyy muutenkin yleisesti enemmän riskiä ja vikalla kolmanneksella lentoyhtiöt pelkäävät joutuvansa kätilöiksi. Niinpä monet lentoyhtiöt vaativat rv 28 jälkeen lentäviltä lääkärintodistuksen, jonka mukaan raskaus on sujunut normaalisti ja ilman komplikaatioita. Viimeisenä raskauskuukautena ei ainakaan Finskillä saa lentää kuin lyhyitä kotimaan tai Skandinavian lentoja. Omalla kohdallani menolento Espanjaan osui siis viikolle 24 ja paluu viikolle 27, joten en tarvinnut lääkärintodistusta tai muitakaan selittelyitä. Molemmat matkat sujuivat raskauden kannalta hyvin. Paine ei tuntunut pahalta mahassa ja vauva liikehti tavalliseen tapaansa.
Lentoyhtiöiden sivuilla kehotetaan raskaana olevia varaamaan käytäväpaikka, jotta tilaa olisi enemmän ja vessassa ravaaminen olisi kätevämpää (toki kehotetaan, kun paikan varaus on nykyään maksullista). Itse vedin riskillä ja ikkunapaikkahan meikäläiselle menomatkaksi arpoutui. Mies sai keskipaikan ja joku kirjaansa uppoutumiseen kovasti tähtäävä sai sitten käytäväpaikaltaan hyppiä eestaas, kun meikäläinen ramppasi toiletissa. (Eikä tässä vielä suurin kärsimys, mitä läsnämatkustajallemme aiheutimme, mutta siitä lisää tuonnempana.)
Paluumatkalla sain mielestäni ihanteellisen paikan: hätäuloskäytävältä, eli koneen parhaat jalkatilat! Koska lomakohteessamme ei ollut nettiyhteyttä, emme päässeet tekemään lähtöselvitystä kuin viimetipassa, jonka takia mies sijoitettiin istumaan takana olevalle penkkiriville. Hän sai kuitenkin vaihdettua paikkaa ystävällisen kiinalaisen matkaajan kanssa (kuinkahan monta kertaa suomalaisen kanssa paikan vaihtoa yrittäessä on tullut vastaan: ”Tämä on MUN paikka, lipussa lukee niin”…) vedoten vaimon siunattuun tilaan.
Stuertti puolestaan tämän kuullessaan hoksasi, ettei raskaana oleva (tai muuten "discapacitado" eli vajaakykyinen!) voikaan istua hätäuloskäynnin luona ja kiirehti kysymään asiasta esimieheltään. Tsiisus, juuri kun olin saanut ne taivaalliset jalkotilat ja miehenkin viereeni. Nytkö olinkin sitten liian vajaa ansaitakseni tätä paikkaa? Onneksi stuertti Antonio panikoi kuitenkin turhaan ja sain luvan pysyä ruhtinaallisissa tiloissani.
Yleisesti ottaen en voi muuta kuin ylistää Finnairia aika monen vuoden halpislentoyhtiövuoden jälkeen. Onneksi on Hullut Päivät! Jalkatilaa on normipaikoillakin niin paljon, etten minä pitkäkoipinen joutunut istumaan tuttuun tapaan polvet kurkussa, tai edes kiinni etummaisessa penkissä, vaikka edessä oleva laski istuimensa niin taakse kuin mahdollista. Luksusta. Koneessa ei ollut kylmä eikä kuuma, ikkunoista ei vetänyt ja huippua: ilmaiset juomat! Tosin siis vain kahvi, tee, vesi ja mehu, mutta mitä muuta sitä raskautunut kaipaisikaan.
Suomalainen lentokapteeni ja espanjalaiset lentoemännät -yhdistelmä toimi sekin mahtavasti, harvoin olen saanut koneessa yhtä ystävällistä palvelua (Finnair: ilmaisia lentolippuja saa lähettää meikäläisen suuntaan). Naureskelimme tosin miehen kanssa espanjalaista stuerttia, joka ah niin eksoottista mustikkamehua maanmiehilleen tarjoillessaan totesi, että ”En sitten tiedä, tykkäättekö tästä oudosta marjamehusta”. Meihin se ainakin upposi kybällä!
Lentomatka Helsingistä Barcelonaan kestää noin 3 tuntia 45 minuuttia. Tänä aikana käyn normitilassa vessassa kerran, mutta toista ihmistä majoittavana kolmasti. Menomatkalla tein sen strategisen virheen, että rynnin käytävälle aina samaan aikaan lentoemäntien kärrykaravaanien kanssa ja vietin suuren osan lennosta jumittuneena roska- ja myyntikärryn, nuokkuvan käytäväpenkkiläisen ja tablettiaan takovan teinin ristitulessa. Paluumatkalla olinkin jo viisaampi: eka vessakäynti pitää ajoittaa heti kärkeen, ennen kuin ensimmäinenkään kahvikärry on lanseerattu matkaan. Toinen käynti sijoitetaan heti ruokakärryn jälkeen ennen myyntivaljakoita ja kolmas yritetään ujuttaa myynti- ja roskakärryn väliin ennen laskeutumista. Nerokasta eikö totta!
Johtuneeko sitten käytävällä tepastelustani vai mistä, mutta kumma kyllä jalat eivät koneessa juurikaan turvonneet. Suositeltuja tukisukkia en ollut muistanut/jaksanut/kehdannut hommata, mutta runsaalla veden litkimisellä, nilkkojen pyörittelyllä ja kenkien riisumisella pääsin jo pitkälle. Itse asiassa koneen sijaan jalat turvahtivatkin sitten vasta parituntisella automatkalla Barcelonan kentältä Platja d’Aroon…
Eväsasia ei sinänsä raskauteen liity, mutta kiinnostanee ruokarajoitteisia kanssakulkijoita. Olin jo etukäteen tsekannut Finskin ruokalistan ja todennut sen koostuvan perisuomalaiseen tapaan maidosta, maidosta ja maidosta – ja taisi siellä olla vielä maitoakin. Maitosuklaata, maitopitoisia leivonnaisia, puuroa voilla, juustosalaattia, juustosämpylää, kaikenlaista sämpylää margariinilla jne. jne. Koska en syö myöskään punaista lihaa, homma vaikeutui entisestään.
Olisin toki voinut tehdä etukäteisvarauksen ja pyytää jotakin maidotonta ja lihatonta, mutta koska lentsikan hinnat ovat mitä ovat, en halunnut joutua tilanteeseen, jossa pulitan kympin jostain pelkällä salaatilla täytetystä vehnäleivästä. Jos olette minkään sortin ravitsemusliikettä avaamassa, niin vinkiksi niin teille kuin lentoyhtiöillekin: hyviä maidottomia safkoja voisivat olla esim. ruisleipä tai maidoton karjalanpiirakka keitetyllä kananmunalla ja majoneesilla (tai vaikka sitten maidottomalla margariinilla) tai tonnikalapatonki oliiviöljyllä.
Tonnikalasta pääsenkin kätevästi aasinsiltaa pitkin alussa mainitsemaani kanssamatkustajien rääkkäämiseen. Eli siis niihin omiin eväisiin. Eväiden suunnittelu koneeseen ei ole niin helppoa kuin luulisi: hedelmät muussaantuvat pienissä käsimatkatavaroissa, kurkut sun muut täyteet vettyvät matkalla jne. Olin siis ovelasti pakannut mukaan meille molemmille kaksi palaa oliiviöljyllä ja tomaatilla kostutettua kauraleipää ja sellaisen kätevän ja vähän tilaa vievän kaupan tonnikalapussin, josta pursotimme tonnaria kummankin käntyille. Virhe. Samantien ilmoille tulvahti vahva kissanruoan haju, nice. Vierustoveri sai pidellä kiinni nenästään syödessämme ja myös koko loppumatkan ajan, sillä väärin ajoitettujen vessareissujen takia onnistuimme missaamaan roskakärryn joka kerta, kun se ohi suhasi, joten avattu tonnaripussi haisi mukanamme koko kolmituntisen. Sori vierustoverit!
Paluumatkalla tähtäsin neutraalimman hajuisiin eväisiin. Samat oliiviöljy-tomaattileivät ja itselleni kaupan miniperunamunakas. Mies sai tällä kertaa olla ainoa hajusteleva voimakkaine chorizoineen. Mutta tällä kertaa onnistuimme dumppaamaan roskat stuertille ajoissa.
Tämäkään kohta ei yksinomaan raskauteen liity, mutta jaettakoon viisautta tästäkin. Olen reissuillani oppinut, että laukut voivat hävitä suuntaan jos toiseenkin ja pysyä kateissa pitkäänkin. Niinpä oikea pakkaaminen on tärkeää. Erään kerran hävinneessä matkalaukussani oli ensimmäisen kirjani lähes valmiin tekstin ainoa kopio muistitikulla. Paniikki oli silloin melkoinen, mutta onneksi sain laukun lopulta takaisin.
Viimeksi hävinneessä pakaasissa oli hellevaatteita ja sandaaleita etelänmatkaa varten ja päällä vain suomalaisen kelin vaatimaa vermettä. Kuumuus ajoi tuolloin törsäämään uusiin kuteisiin pitkähkön pennin. Näistä vahingoista viisastuneena pakkaan nykyään käsimatkatavaroihin sään mukaiset romppeet ainakin kolmeksi päiväksi, lääkkeet, vitamiinit, kirjan, meikit, tärkeät paperit, kännykän laturin ja muut vastaavat joiden häviäminen olisi hankalaa. Tälläkin reissulla luulimme yhden laukuistamme hävinneen – Helsingin päässä – mutta onneksi se tunnin hihnalla väijymisen jälkeen seilasikin viimein potkitun näköisenä luoksemme.
Koska raskaana saa lentää
Kesälomamme sattuivat osumaan sopivasti lentämiselle ihanteellisimpaan aikaan, eli keskiraskauteen (rv 14–28). Alkuraskauteen nyt liittyy muutenkin yleisesti enemmän riskiä ja vikalla kolmanneksella lentoyhtiöt pelkäävät joutuvansa kätilöiksi. Niinpä monet lentoyhtiöt vaativat rv 28 jälkeen lentäviltä lääkärintodistuksen, jonka mukaan raskaus on sujunut normaalisti ja ilman komplikaatioita. Viimeisenä raskauskuukautena ei ainakaan Finskillä saa lentää kuin lyhyitä kotimaan tai Skandinavian lentoja. Omalla kohdallani menolento Espanjaan osui siis viikolle 24 ja paluu viikolle 27, joten en tarvinnut lääkärintodistusta tai muitakaan selittelyitä. Molemmat matkat sujuivat raskauden kannalta hyvin. Paine ei tuntunut pahalta mahassa ja vauva liikehti tavalliseen tapaansa.
 |
| Menomatkalla maha oli vielä näin snadi |
Mitkä paikat varata raskaana
Lentoyhtiöiden sivuilla kehotetaan raskaana olevia varaamaan käytäväpaikka, jotta tilaa olisi enemmän ja vessassa ravaaminen olisi kätevämpää (toki kehotetaan, kun paikan varaus on nykyään maksullista). Itse vedin riskillä ja ikkunapaikkahan meikäläiselle menomatkaksi arpoutui. Mies sai keskipaikan ja joku kirjaansa uppoutumiseen kovasti tähtäävä sai sitten käytäväpaikaltaan hyppiä eestaas, kun meikäläinen ramppasi toiletissa. (Eikä tässä vielä suurin kärsimys, mitä läsnämatkustajallemme aiheutimme, mutta siitä lisää tuonnempana.)
Paluumatkalla sain mielestäni ihanteellisen paikan: hätäuloskäytävältä, eli koneen parhaat jalkatilat! Koska lomakohteessamme ei ollut nettiyhteyttä, emme päässeet tekemään lähtöselvitystä kuin viimetipassa, jonka takia mies sijoitettiin istumaan takana olevalle penkkiriville. Hän sai kuitenkin vaihdettua paikkaa ystävällisen kiinalaisen matkaajan kanssa (kuinkahan monta kertaa suomalaisen kanssa paikan vaihtoa yrittäessä on tullut vastaan: ”Tämä on MUN paikka, lipussa lukee niin”…) vedoten vaimon siunattuun tilaan.
Stuertti puolestaan tämän kuullessaan hoksasi, ettei raskaana oleva (tai muuten "discapacitado" eli vajaakykyinen!) voikaan istua hätäuloskäynnin luona ja kiirehti kysymään asiasta esimieheltään. Tsiisus, juuri kun olin saanut ne taivaalliset jalkotilat ja miehenkin viereeni. Nytkö olinkin sitten liian vajaa ansaitakseni tätä paikkaa? Onneksi stuertti Antonio panikoi kuitenkin turhaan ja sain luvan pysyä ruhtinaallisissa tiloissani.
Lentoyhtiön valinta
Yleisesti ottaen en voi muuta kuin ylistää Finnairia aika monen vuoden halpislentoyhtiövuoden jälkeen. Onneksi on Hullut Päivät! Jalkatilaa on normipaikoillakin niin paljon, etten minä pitkäkoipinen joutunut istumaan tuttuun tapaan polvet kurkussa, tai edes kiinni etummaisessa penkissä, vaikka edessä oleva laski istuimensa niin taakse kuin mahdollista. Luksusta. Koneessa ei ollut kylmä eikä kuuma, ikkunoista ei vetänyt ja huippua: ilmaiset juomat! Tosin siis vain kahvi, tee, vesi ja mehu, mutta mitä muuta sitä raskautunut kaipaisikaan.
Suomalainen lentokapteeni ja espanjalaiset lentoemännät -yhdistelmä toimi sekin mahtavasti, harvoin olen saanut koneessa yhtä ystävällistä palvelua (Finnair: ilmaisia lentolippuja saa lähettää meikäläisen suuntaan). Naureskelimme tosin miehen kanssa espanjalaista stuerttia, joka ah niin eksoottista mustikkamehua maanmiehilleen tarjoillessaan totesi, että ”En sitten tiedä, tykkäättekö tästä oudosta marjamehusta”. Meihin se ainakin upposi kybällä!
Strategiset vessakäynnit
Lentomatka Helsingistä Barcelonaan kestää noin 3 tuntia 45 minuuttia. Tänä aikana käyn normitilassa vessassa kerran, mutta toista ihmistä majoittavana kolmasti. Menomatkalla tein sen strategisen virheen, että rynnin käytävälle aina samaan aikaan lentoemäntien kärrykaravaanien kanssa ja vietin suuren osan lennosta jumittuneena roska- ja myyntikärryn, nuokkuvan käytäväpenkkiläisen ja tablettiaan takovan teinin ristitulessa. Paluumatkalla olinkin jo viisaampi: eka vessakäynti pitää ajoittaa heti kärkeen, ennen kuin ensimmäinenkään kahvikärry on lanseerattu matkaan. Toinen käynti sijoitetaan heti ruokakärryn jälkeen ennen myyntivaljakoita ja kolmas yritetään ujuttaa myynti- ja roskakärryn väliin ennen laskeutumista. Nerokasta eikö totta!
 |
| Räjähtäneet vanhemmat kukonlaulun aikaisella lennolla. Maha on kasvanut kolmessa viikossa selvästi! |
Jalkojen turpoaminen
Johtuneeko sitten käytävällä tepastelustani vai mistä, mutta kumma kyllä jalat eivät koneessa juurikaan turvonneet. Suositeltuja tukisukkia en ollut muistanut/jaksanut/kehdannut hommata, mutta runsaalla veden litkimisellä, nilkkojen pyörittelyllä ja kenkien riisumisella pääsin jo pitkälle. Itse asiassa koneen sijaan jalat turvahtivatkin sitten vasta parituntisella automatkalla Barcelonan kentältä Platja d’Aroon…
Omat eväät
Eväsasia ei sinänsä raskauteen liity, mutta kiinnostanee ruokarajoitteisia kanssakulkijoita. Olin jo etukäteen tsekannut Finskin ruokalistan ja todennut sen koostuvan perisuomalaiseen tapaan maidosta, maidosta ja maidosta – ja taisi siellä olla vielä maitoakin. Maitosuklaata, maitopitoisia leivonnaisia, puuroa voilla, juustosalaattia, juustosämpylää, kaikenlaista sämpylää margariinilla jne. jne. Koska en syö myöskään punaista lihaa, homma vaikeutui entisestään.
Olisin toki voinut tehdä etukäteisvarauksen ja pyytää jotakin maidotonta ja lihatonta, mutta koska lentsikan hinnat ovat mitä ovat, en halunnut joutua tilanteeseen, jossa pulitan kympin jostain pelkällä salaatilla täytetystä vehnäleivästä. Jos olette minkään sortin ravitsemusliikettä avaamassa, niin vinkiksi niin teille kuin lentoyhtiöillekin: hyviä maidottomia safkoja voisivat olla esim. ruisleipä tai maidoton karjalanpiirakka keitetyllä kananmunalla ja majoneesilla (tai vaikka sitten maidottomalla margariinilla) tai tonnikalapatonki oliiviöljyllä.
Tonnikalasta pääsenkin kätevästi aasinsiltaa pitkin alussa mainitsemaani kanssamatkustajien rääkkäämiseen. Eli siis niihin omiin eväisiin. Eväiden suunnittelu koneeseen ei ole niin helppoa kuin luulisi: hedelmät muussaantuvat pienissä käsimatkatavaroissa, kurkut sun muut täyteet vettyvät matkalla jne. Olin siis ovelasti pakannut mukaan meille molemmille kaksi palaa oliiviöljyllä ja tomaatilla kostutettua kauraleipää ja sellaisen kätevän ja vähän tilaa vievän kaupan tonnikalapussin, josta pursotimme tonnaria kummankin käntyille. Virhe. Samantien ilmoille tulvahti vahva kissanruoan haju, nice. Vierustoveri sai pidellä kiinni nenästään syödessämme ja myös koko loppumatkan ajan, sillä väärin ajoitettujen vessareissujen takia onnistuimme missaamaan roskakärryn joka kerta, kun se ohi suhasi, joten avattu tonnaripussi haisi mukanamme koko kolmituntisen. Sori vierustoverit!
Paluumatkalla tähtäsin neutraalimman hajuisiin eväisiin. Samat oliiviöljy-tomaattileivät ja itselleni kaupan miniperunamunakas. Mies sai tällä kertaa olla ainoa hajusteleva voimakkaine chorizoineen. Mutta tällä kertaa onnistuimme dumppaamaan roskat stuertille ajoissa.
 |
| Kadonneet laukun odottelua Helsinki-Vantaalla (Kuva: Pau Ribas) |
Laukun oikeaoppinen pakkaaminen
Tämäkään kohta ei yksinomaan raskauteen liity, mutta jaettakoon viisautta tästäkin. Olen reissuillani oppinut, että laukut voivat hävitä suuntaan jos toiseenkin ja pysyä kateissa pitkäänkin. Niinpä oikea pakkaaminen on tärkeää. Erään kerran hävinneessä matkalaukussani oli ensimmäisen kirjani lähes valmiin tekstin ainoa kopio muistitikulla. Paniikki oli silloin melkoinen, mutta onneksi sain laukun lopulta takaisin.
Viimeksi hävinneessä pakaasissa oli hellevaatteita ja sandaaleita etelänmatkaa varten ja päällä vain suomalaisen kelin vaatimaa vermettä. Kuumuus ajoi tuolloin törsäämään uusiin kuteisiin pitkähkön pennin. Näistä vahingoista viisastuneena pakkaan nykyään käsimatkatavaroihin sään mukaiset romppeet ainakin kolmeksi päiväksi, lääkkeet, vitamiinit, kirjan, meikit, tärkeät paperit, kännykän laturin ja muut vastaavat joiden häviäminen olisi hankalaa. Tälläkin reissulla luulimme yhden laukuistamme hävinneen – Helsingin päässä – mutta onneksi se tunnin hihnalla väijymisen jälkeen seilasikin viimein potkitun näköisenä luoksemme.
0 kommenttia