Mamma ja tätä

7.6.16

Lulu täytti eilen kokonaista kahdeksan kuukautta, eli on kohta elellyt yhtä kauan minun ulko- kuin sisäpuolellani. Vauvalla tämä äidin sisällä asuminen vaikuttaa pitkään omaan minäkäsitykseenkin. Psykologit sanovat, että lapsella menee noin 8–10 kuukautta hahmottaa, etteivät hän ja äiti olekaan yksi yksikkö, vaan vauva on oma persoonansa. Sen jälkeen alkaa useimmilla vierastaminen. Meillä ei erityisempää vierastusta vielä ole näkynyt, mutta vieraille hymyilyä sen sijaan yhä enemmän.

Tähän fysiologisesti pahimpaan vierastuskauteen on luvassa vauvan ensimmäinen yökyläily mummolassa (kun juhlistamme miehen valmistumista) ja pidempi oleilu Lulun toisessa kotimaassa toisten isovanhempien luona. Neuvolan täti sanoi hyvin, ettei isovanhempia usein vierastetakaan samalla tavalla, koska vauva tunnistaa heissä jotain hyvin tuttua, vaikkei aikaa olisi paljon yhdessä vietettyjään: omien vanhempien eleitä, ilmeitä, kasvonpiirteitä, äänensävyjä jne.

Noin kuukausi sitten Lulu alkoi jokeltelun lomassa ensi kertaa hokea samoja äänteitä: ”Ma-ma-ma…”. Huomasimme, että tämä viittasi aina siihen, että nyt pitäisi saada ”mamman maitoa”. Pari viikkoa sitten isä sai nimekseen ”tä-tä”. Mies alkoi kuumeisesti hokea: ”eikun pa-pa!”, mutta tätänä pysyy vieläkin. Kielitieteilijänä rupesin muistelemaan, mitäs meille yliopistolla kerrottiinkaan kielen oppimisesta. Alkuun opitaan kahden kirjaimen tavuja, joita toistellaan peräkkäin. Mutta miksi juuri mama ja tätä ovat niin loogisia ensiäänteitä?


Mamma ja tätä liikennevaloissa...
Minä ja mies päästiin ekaa kertaa vuoteen treenikselle skulaamaan.
Ja Lulu sai tilaisuuden viettää pari tuntia mummon kanssa ennen yökyläilyä.

Mama on tosi monella kielellä ”äiti” eri tavoin kirjoitettuna vain: mamá, mom, mamma jne. Vanhassa suomessa äiti oli emä. M-äänne on bilabiaalinen nasaali, eli sen ääntämiseksi huulet puristetaan sisäänpäin. Monessa kielessä samoin kuin äitiä, myös ”minää” tarkoittavat sanat alkavat m:llä – sisäänpäin äännetty sana ikään viittaa fyysisestikin puhujaan itseensä: me, minä, min, mi, mein jne. Mama äännetään sisimpään, samoin kuin minä – äiti ja minä koetaan yhdeksi ja samaksi. Myös ”maito” alkaa monessa kielessä m:llä: milk, mjölk, milch, maito jne. ja M:n ääntäminen muistuttaa oikeastaan maidon imemistä. Äiti on lapselle myös yhtä kuin ruoka.

Entä sitten tätä? T-äänne on alveolaarinen klusiili, eli kieli on lähellä suun etuosaa ja t äännetään ikään kuin ulospäin. T:llä (tai sen soinnillisella variantilla D:llä) alkavat monissa kielissä ”sinua” tarkoittavat sanat: tu, du jne. samoin suomen kielen ”sinä” oli alun perin muotoa tinä (vertaa myös e- ja i-). Englannissa tä-tä reaalistuu da-da:nä (dad). Jos äiti on yhtä kuin ”minä”, niin isä on lapselle perinteisesti ensimmäinen itsen ulkopuolisena nähty ”sinä”. Myös muut itsen ulkopuolelle viittaavat pronominit sisältävät näitä äänteitä: that, tämä jne.

Jos nyt oikein  kielitieteellisesti halutaan tulkita (ja totta ihmeessä halutaan ;), niin Lulu on siis ilmaissut hahmottavansa minut osana itseään (ja ruokanaan) ja isän sinä perheen toisena ihmisenä. Saa nähdä, oppiiko neiti isän loman aikana lausumaan pa-pa, joka äännetään ma-man tavoin labiaalisesti – lähempänä itseä. Mitä ensiääntelyitä teidän perheissä on esiintynyt?

Tsekkaa myös nämä

4 kommenttia

  1. Meillä on aivan saman ikäinen vauva. Hän sanoo usein vauvau ja heihei. Myös ätä ja paapaa esiintyvät usein. Tosi mielenkiintoinen analyysi Lulun jutuista. Muutenkin on hauskaa seurata hänen kasvuaan, kun meidän vauva on syntynyt 5.10. Hauskoja juhlia teille 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Unohdin muuten kokonaan mainita, että Lulun ihan eka "sana" joskus parin kuukauden iässä oli "hei" ja sitä huikkailee edelleen! :) Aika hyvin teillä tuo vauvau, kolmikirjaimisia tavuja oikein! Mielenkiintoista olis tietää, miten vauvat valitsee hokemansa vai tuleeko ihan randomilla. :)

      Poista
  2. Meillä kaksikielisessä perheessä tyttö (nyt jo 1-vuotias) on päättänyt, että minä olen mamma (nimitys, jota mieheni minusta käyttää lapselle puhuessaan), vaikka itse olen hoivakielessäni koko ajan kutsunut itseäni äidiksi. Olen kuullut muiltakin kaksikielisiltä perheiltä, että lapset aika usein nappaavat sen nimen, millä toinen vanhempi toista kutsuu. Jotenkin loogista. Ja hei, aivan kuten kirjoitat, mamma-sanan valintaan ohjaavat muutkin syyt :)

    En tiedä varmaan mitään mielenkiintoisempaa kuin lapsen kielenkehityksen seuraaminen. Monikielisyys tuo siihen vielä lisää kiinnostavia piirteitä. Hauskaa on ollut esimerkiksi huomata, että lapsi jo ennen vuoden ikää hoksasi, että samaan tarkoitteeseen voi viitata eri sanoilla. Katsoo mm. samaa kissataulua, jos minä kysyn "Missä kissa on?" kuin jos isä kysyy "Dov'è il gatto?"

    Eka aivan varma spontaani sana tytöllä taisi olla "hissi". Jokeltelu on ollut hänellä hyvin varioivaa. Mäm-mäm-mäm-tyyppisten perusääntelyiden lisäksi yleisiä olivat esim. dje-dje-dje, puti-puti-puti, beibi, non-non-no, f-f-f ja memme :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, että lapset nappaa nimen, jolla toinen vanhempi kutsuu! Ihanaa, kun muistat noin hyvin ekat äänteet! Olis hauska joskus jutella pidempäänkin näistä kaksikielisyysteemoista!

      Poista

Seuraa Facebookissa